Kuvia kuvia kuvia

Kotona! Mitä jäi käteen vaihtojaksosta Lyonissa?

Vihdoinkin Suomessa! Nyt on takana kaksi kuukautta työssäoppimista ja palattu Suomeen. Erilaistahan se oli kuin kuvittelin ja välillä käytiin aika synkissäkin tunnellmissa, mutta päällisin puolin oli kuitenkin kukava ja antoisa reissu. Oli todella mukavaa, että meidän kahden suomalaisen työpaikat olivat niin lähekkäin, että vietimme yhteisen lounastauon lähes joka päivä. Samalla tietysti purimme alkupäivän tunnelmia, yleisiä fiiliksiä ja välillä ihmettelimme ranskalaisten kummallisuuksia.

Työssäoppiminen tapahtui kohdallani 9-12 ja 13-17 välillä maanantaista perjantaihin. Työpaikallani valmistettiin pomoni mallistoa, asiakastöitä ja tilaustöitä muille merkeille ja suunnittelijoille. Ohjeistusta ei aina saanut, mutta kyllä jossain vaiheessa sitten selvisi, että mitä sitä pitäisi tehdä. Ilmeisesti tämä on ranskalaisille tyypillistä, sillä olen aikaiseemminkin törmännyt ihmisten ihmetykssen siitä, ettei ohjeita tipu, tai että ohjeistus on puutteellista.

Työpaikallani kieli oli Ranska ja hyvin vähäinen Englanti. Alussa oli vaikeaa ymmärtää ihmisten puheita, sillä puhuttu arkipäivän Ranska on hyvin erialaista, kuin esimerkiksi oppikirjoissa oleva Ranska. Loppua kohden tietysti aloin itsekin puhumaan enemmän arkipäivän "nuorten" ranskaa, mutta kyllä välillä hauskuutta herätti heidän mielestään alkukantaiset ilmaisut, jotka ranskan tunnilla esiteltiin hyvinkin nykyaikaisina. Mutta niin kai se on aina silloin, kun puhuja ei ole natiivi! Virheitä sattuu ja niistä oppii, eikä ne virheet ole maata kaatavia asioita, kunhan nyt ei loukkaa virheillään ketään.

Työskentely Ranskassa on myös aika erilaista. Toki Suomessakin ollaan ahkeria, tarkkoja ja tehokkaita työssä, mutta ainakin omalla työpaikallani oli tämän kaiken lisäksi se jokin "Je ne sais quoi", asia jota ei oikein osaa selittää millään. Meininki on rentoa, mutta laatuvaatimukset ja työskentelytavat ovat ainakin omalla työpaikallani todella korkeat. Toisaalta välillä tuntui siltä, että olivatkohan he nyt kuitenkaan tietoisia siitä, että ihan kaikkea ei tarvitsisi puolestani tehdä, vaan osaamista löytyy myös tästä pääkopasta ja näistä käsistä. Välillä huvitti kun esimerkiksi piti ommella kangasmerkki kiinni johonkin niin merkki oli kiinnitetty nuppineuloilla...joka ikiseen tuotteeseen, vaikka sinänsä yksikin merkattu tuote olisi riittänyt. 

Yksi oudohko asia työpaiviin liittyen on tietenkin tuo kahdeltatoista alkava lounastauko, jolloin lähes koko Ranska pysähtyy nauttimaan lounasta samaan aikaan ravintoloissa, kotona tai työpaikoilla. Sen jälkeen palataan töihin, eikä välttämättä taukoja ole, kuin ehkä hyvin pikainen kahvinjuonti. 

Ravintolathan muutenkin, ainakin Lyonissa, ovat usein auki vain lounaalla( viimeistään kahden kolmen aikaan ikkunaluukut ja metallisäleiköt peittävät katukuvan) ja seuraavan kerran noin iltakuudelta joskus puoleen yöhönkin avoimina, mutta etsiessä paikkaa syödä esimerkiksi viideltä voi paikan löytäminen olla tuskaisen tien takana ja tällöinkin satat löytää itsesi noutopizzeriasta tilaamasta nälkääsi helpottamaan pizzaa kotiisi, sillä todellakin ravintolat ovat lähes poikkeuksetta täysin suljettuja.

Toki Ranskassakaan ei nälkään kuole, kunhan vain suostuu tinkimään hueman siitä, mitä syö, eikä pizzassakaan ole sinänsä mitään vikaa!

Yleistä Lyonista, Ranskasta ja ranskalaisuudesta

 Nyt on jo kulunut niin paljon aikaa, että ollaan jo puolessa välissä vaihtoa. Pikku hiljaa sen huomaa, että arki on arkea missä päin maailmaa tahansa ja sen marenkikuoren alta ei aina paljastukaan lisää maistuvaa. Ranskalaisille on todella tärkeää selkeästikin se, että helpotuksia annetaan vaan pienessä määrin ja ulkomaalaisen pitääkin hieman hikoilla ja tuntea itsensä ulkopuoliseksi, mikäli ranskaa ei puhu ja käytä täydellisen oikein. Välillä on turhauttavaa, kun haluaisi ilmaista itseään, mutta ihmiset eivät suostu kuuntelemaan hidasta ranskaa, vaan pitäisi osata puhua nopeasti ja kuten todettua täydellisesti.

Välillä tuntuu, että meitä suomalaisia pidetään jonakin alkukantaisena kansana, hulluina itsensä kiduttajina, jotka ehdoin tahdoin ovat halunneet jäädä asumaan jonnekin, missä asuminen ei ole mahdollista ilman kärsimyksiä. Ainakin nämä ranskalaiset työtuttavani eivät aivan ole perillä suomesta tai suomalaisuudesta eikä heitä itse asiassa ihan kamalasti edes kiinnosta tietää suomalaisuudesta.

Mielestäni tämä kiteytyy hyvin työkaverini kysymykseen: "Syödäänkö Suomessa koiria vai ei?" Ja kun vastaus oli "Ei me emme syö koiria." lopahti kiinnostus.

Pääosin täällä asuvat ovat myös kohteliaita ja iloisia kuullessaan kun joku selkeästi ei ranskalainen puhuu heille ranskaa. Toiset eivät niinkään ja mikäli lause menee ohi ja pyydät toistamaan sen hitaasti eikä tämänkään jälkeen vielä oikein ymmärrystä synny palaa puhenopeus kolmannella kerralla jälleen nopeaksi.

Töissä on ollut pääosin mukavaa ja oppimista on todellakin tapahtunut. Carene väitti alussa ettei juuri puhu englantia, mutta varsinkin meidän työskennellessämme kahdestaan löytyy tarvittaessa apua englannin kielestäkin. 

Osaavat Ranskalaiset kuitenkin jotakin suomalaista arvostaakin, tosin uskon että kaikki täällä eivät tiedä, että heidän rakastamansa peli "Mölkky" on suomalainen saati Päijät-Hämäläinen (siis syntymäpaikkani) keksintö. Aitä kuitenkin täällä näkyy pelattavan useassa eri paikassa ihan pienistä lapsista niihin sellaisiin harmaantuneisiin herroihin, vaikka jälkimmäisillä taitaa vielä suosiossa olla myös se perinteinen petanque-peli.

Lyonin viikko kolme

Heipä Hei!

Täällä vietelläänkin aikaa koulunpenkillä jälleen, sillä pomoni Carene viettää ansaittua lomaansa tämän viikon ajan. Jatkan saman työn parissa, jonka jo tuolla työpaikalla aloittelin viimeviikon lopulla ja onkin mukavaa, että tällä kerralla tiedän mitä pitää tehdä. 

Ongelmitta ei suju tämäkään, sillä koneiden käyttö on toistaiseksi kielletty minulta, sillä vakuutus ei katakaan tätä kouluviikkoa, kun pitäisi papereiden mukaan olla työpaikalla. Hmph! Hieman raivostuttavaa on, sillä konetta juuri tarvitsisin ja nyt joudun kokoamaan protoni käsinommellen. Oh well! 

P.s loppuviikosta sain koneiden käyttöoikeuden!

Lyon, toinen viikko

Huh miten aika puksuttaa eteenpäin! Nyt sitä on jo toinen viikko takana Lyonia ja ensimmäinen viikko harjoittelua ihan oikeassa atelieessa. Koska pääsiäinen on täälläkin hieman erikoinen ajanjakso oli meillä maanantaina ylimääräinen vapaapäivä ja harjoittelupaikkoihin menimme vasta tiistaina. SEPRin assistentti Jessica vei meidät ensimmäisenä päivänä harjoittelupaikkoihin ja pienen harhailun, tien kysymisen noin kymmeneltä henkilöltä ja lisäharhailun jälkeen löysimmekin perille Kristan paikkaan..joka oli kiinni. Noh, ei muuta kuin tossua toisen eteen ja kohti minun harjoittelupaikkaani, joka olikin sitten auki onneksi.

Omassa paikassani ei puhuta englantia, mikä tuottaa aina välillä pienoisia ongelmia. Täkäläiset tykkäävät puhua ranskaa aikas vauhdilla ja varsinkin ensimmäisinä päivinä oli vaikea saada selvää mitä piti tehdä ja missä ajassa. Kuitenkin sana sieltä, toinen täältä menetelmällä ja esittämällä upeita mimiikkaesityksiä asiat olivat pikkuhiljaa selkeämpiä.

Ensimmäisenä muotoilin mallinuken päälle kauniistilaskeutuvaa toppia. Onneksi edellisen viikon muotoilut SEPRissä olivat tuoreessa muistissa, joten muotoilin aika vauhdilla ensimmäisen version. 

Carenen (paikan pomo) mielestä teokseni oli "pas mal" mikä suomeksi käännettynä tarkoittaa: ei huono! 

Muutamalla muutoksella pääsimme upeaan lopputulokseen :

Lyonia

Bonjour!

Täällä sitä nyt ollaan kuulkaas ihan oikeasti Lyonissa. Viimeisiä viedään ennen kuin koulu loppuu ja kyllähän nyt tuntuu aika hyvälle! Matka meni mukavasti ja ehdittiin asettuakin tänne ennen kuin "velvollisuudet alkoivat". 

Ensimmäinen viikko meillä oli koulua paikallisten kanssa. Muotisuunnittelun kurssina esitelty, mutta ehkä kuitenkin enemmän muotoilun saloja avannut kurssi oli kiva, mutta haasteellinen. Ensimmäisenä päivänä haasteita tuotti se, ettemme tienneet pitikö olla koulussa vai ei. Noh, loppujen lopuksi olisi pitänyt olla jo aamusta, mutta eipä tuollaista osaa ilman infoa arvata! Noh, liityimme mukaan joukkoon iloiseen siinä paikallista aikaa 13h30 ja ensin meille esiteltiin koulua, jonka jälkeen otimme paikkamme ranskalaisen koulutusjärjestelmän parissa.

Tehtävänä oli "culottes" eli housuhamemaiset housut. Nuo tällä hetkellä supermuodikkaat housut pitäisi löytyä kuulemma joka naisen vaatekaapista. Kaikki tehtävät, opetus ja meille esitetyt kysymykset olivat ranskaksi ja sehän tietysti toi haasteita, mutta me Suomi-neidot emme vähästä säikähdä. 

Kielimuurista, kommelluksista ja väärinymmärrysten sarjasta huolimatta viikon lopulla meillä oli tehtynä upeat paitamekot. Niin mitäkö tapahtui niille "culotteseille"? Se olikin myöhemmin tehtävä juttu, ensin teimme olympialaisiin edustavan paitamekon. Siis Lontoon jo menneisiin olympialaisiin, mutta mitäs tuosta. 

Uusi Vuosi, Uu..dehkot kujeet!

Nonnis! Viimeistä jaksoa viedään! Asiakastyön merkeissä vierähtelee tämä jakso eteenpäin vierivän kiven lailla kohti loppua vauhtiaan kiihdyttäen.

Todellista talvea tässä nyt eletään ja talven tulo ja pahat pakkaset tarjoavat omat haasteensa myös asiakastyön onnistumiselle. Ensimmäinen asiakaspalaveri kun ei onnistunut ollenkaan, sillä vanha ystävämme VR ei onnistunut tuomaan asiakastani sovittuun tapaamiseen.

Oh well, onneksi viikko myöhemmin onnistuttiin sopimaan asiat ja täytyy sanoa, että olen kyllä todella innoissani! Asiakkaani haluaa, että suunnittelen ja valmistan 1920-luvun tyylisen juhlapuvun, mahdollisesti silkkisen, joka pääsee parrasvaloihin huhtikuussa, kun asiakkaani täyttää 40 vuotta.

 




Asiakkaani on hullaantunut Miss Fisher's murder mysteries sarjasta ja minä samoin, joten yhteistyö tulee olemaan varmasti sujuvaa. Toinen mainitsee jakson nimeltä ja toinen tietää tasan tarkkaan mitä Miss Fisherillä on kyseisessä jaksossa päällä. Kätevää ja samalla muistuu itselleenkin mieleen monia asioita sarjan tiimoilta ja ehkäpä tässä taas itsekin innostuu Flapper-tytöksi, kuhan vaan tuo sää nyt edes hieman lämpenee.






Ensi viikolla mennäänkin sitten Tallinnaan katsastamaan mitä kaikkea ihanaa kangaskaupoista ja Karnaluksista mukaan tarttuu!